Rauhallista joulua ja onnea tulevalle vuodelle

On aika kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta ja eritoten aktiivisesta osallistumisesta sukukokoukseen elokuussa.

Vuoden kolmas jäsenkirje on lähetetty seuran jäsenille joulukuun alussa – lukuiloa kaikille! Marianne Hapsal kertoo kirjeen sisällöstä seuraavasti: ”Vuoden viimeisessä jäsenkirjeessä muistellaan kesän sukukokoukseen liittyviä retkiä – Lappeen kyläkierrosta ja sitä, miten Taipalsaaressa sijaitseva M. Putron kotimuseo liittyy Vainikoihin. Sen lisäksi Esko Vainikka ja Seppo Salovaara esittelevät uuden työkalun – sukupuurekisterin.”

Kuva M. Hapsal

Lappeenrannassa valittu uusi hallitus on ahkeroinut syksyn aikana mm. sukututkimuksen parissa. Toivottavasti teistä moni innostuu etsimään tietoja suvustaan Vainikan suvun sukupuurekisteristä, joka on luotu MyHeritagen palvelualustalle. Sukututkijamme lisäävät tietoja rekisteriin joko omien tutkimustensa perusteella tai jäsenten ehdotuksesta. Seuran jäsenet saavat kirjautumisoikeudet jäsenmaksua vastaan – lisätietoja jäsenkirjeessä.

Kommentointi on estetty.